Teatteri Rio on Oulun keskustassa sijaitseva yksityinen teatteriravintola. Ohjelmistomme koostuu pääasiallisesti viihteestä ja komediasta eli taatuista teatterimenestyksistä. Esiintyjämme ovat valtakunnallisesti tunnettuja, kotimaisia eturivin taiteilijoita. Myös musiikin eri tyylilajit ovat ohjelmistossamme hyvin edustettuina. Lokakuussa 2009 remontoitu ympäristö takaa viihtyisyyden mukavan seurustelun ja yhdessäolon merkeissä myös ennen ja jälkeen esityksen. Meille voit tulla pitämään hauskaa yksin, kaksin tai vaikkapa suurena ryhmänä.

AUKIOLOAJAT

Ovet avataan puolitoista tuntia ennen esityksen alkua.

IKÄRAJAT

Myös alaikäiset teatterin ystävät pääsevät seuraamaan esityksiä vanhempien seurassa. Stand Up -illat ovat tosin K-18.

ISTUMAPAIKAT

Riossa ei enää ole paikkanumeroita vaan näytöstä seurataan ravintolasalista. Voitte siis valita mieleisenne paikan vapaasti. Riossa on n. 230 asiakaspaikkaa. Kaikista paikoista on hyvä näkyvyys ja kuuluvuus. Suosittelemme teitä kuitenkin saapumaan paikalle ajoissa saadaksenne mieleisen paikan.

BAARI

Ravintolassamme on A-oikeudet. Ravintolan baari sijaitsee teatterisalin perällä. Halutessanne voitte seurata esitystä myös baarin puolelta. Ravintolamyynti päättyy 5 minuuttia ennen esityksen alkua ja avautuu heti väliajan alkaessa tai esityksen päätyttyä. Esitysten aikana ei ravintolamyyntiä tapahdu, mutta voitte tietysti nauttia ostamianne juomia myös esitysten aikana.

Esitysiltoina myynnissä on myös suolaista ja makeaa kahvileipää. Hinnat alkaen 4,5 €/kpl.

RION BUFFETPÖYTÄ ALÁ RAUHALA

Noutopöytä avataan puolitoista tuntia ennen esitystä. Ruokatarjoilu lopetetaan puoli tuntia ennen esityksen alkua. Mikäli samana iltana on useampia esityksiä, ruokamyynti on ainoastaan ennen ensimmäistä esitystä. Ennen tai jälkeen esityksen on mahdollista ruokailla myös Ravintola Rauhalassa etukäteistilauksesta.

Illallisliput on lunastettava viikkoa ennen esitystä Teatteri Rion lipunmyynnistä joka on avoinna to-la klo 16-18. Mahdolliset allergiat pyydämme ilmoittamaan tilauksen yhteydessä. Noutopöydän antimet ovat vähälaktoosisia.

Illallislippujen myynti:
Berit Leinonen / 050 5951497
Anne Mikkola / 0400 818994

Välimeribuffet helmikuussa 2012

Tomaatti-basilikabroileria
- parmesanperunoita
- kreikkalaista salaattia
- patonkia ja pestolevitettä

Hinta 23€/hlö (sis. ALV)

Aasiabuffet maaliskuussa 2012

Tandooribroileria
- basmatiriisiä
- Inkivääri-chili-kasvissalaattia
- kurkkuraita
- valkosipulileipäsiä

Hinta 23€/hlö (sis. ALV)

Americabuffet huhti- ja toukokuissa 2012

BBQ possua
- macaroni & cheese
- coleslaw
- tomaatti-oliivisalaattia
- tacochipsejä

Hinta 23€/hlö (sis. ALV)

www.ravintolarauhala.fi



RION ALA-AULAN BAARISTA MYYTÄVÄNÄ MYÖS PIKKUSUOLUKKAA mm.

Salaattiannoksia, kolmioleipiä ja lämpimiä tousteja, hinnat alk. 6€/annos.

Makean nälkään juustokakkua ja pecanpähkinäpiirasta 4,50€/kpl.

www.ravintolarauhala.fi